Olemme vastuullinen kesätyönantaja

Haluamme, että jokainen kesätraineemme saa meillä parhaan mahdollisen hyödyn irti kesätyöjaksostaan. Olemme mukana Vastuullinen kesäduuni-kampanjassa ja sitoutuneet kuuteen hyvän kesätyön periaatteeseen.

1

Hyvä hakijakokemus

Kesätyön hakeminen vaatii paljon aikaa, työtä ja vaivaa. Kunnioitamme jokaista hakijaa ja pidämme heidät ajan tasalla rekrytointiprosessin etenemisestä. Niille hakijoille, joita ei valita tehtävään, ilmoitetaan asiasta pikimmiten.

2

Mielekäs työ

Mielekäs työ vastaa kesätraineen taitoja ja on sopivan haasteellista. Meillä jokaisella traineella on myös mahdollisuus vaikuttaa työtehtävien sisältöön. Työtehtävät, vastuut ja odotukset on määritelty selkeästi ja tukevat traineen ammatillista kasvua.

3

Perehdytys ja ohjaaminen

Jokainen trainee saa kesän ajalle mentorin, joka vastaa perehdyttämisestä ja siitä, että trainee saa palautetta työstään. Mentori esittelee aluksi myös yrityskulttuurimme ja kertoo, mitä hyviin käytöstapoihin työpaikallamme kuuluu.

4

Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus

Trainee on työyhteisön täysivaltainen jäsen ja tasavertainen muiden työntekijöiden kanssa. Trainee saa käyttöönsä kaikki samat työvälineet ja työympäristön kuin muillakin työntekijöillä.

5

Kohtuullinen palkka

Trainee saa työn vaatimusten ja aiemman kokemuksensa perusteella kohtuullista palkkaa.

6

Kirjallinen työsopimus

Meillä kirjallinen työsopimus tehdään jokaisessa työsuhteessa. Sopimuksen päättyessä annamme työtodistuksen kesätyöjaksosta ja traineen kanssa käydään palautekeskustelu, jossa häntä rohkaistaan antamaan palautetta myös meille.

Hyvä kesätyökokemus on kaikkien yhteinen päämäärä.

Kesätrainee on ensimmäisestä päivästä alkaen täysivaltainen jäsen työporukassamme. Jokainen meistä on sitoutunut auttamaan ja opastamaan traineeta eteenpäin päivittäisessä työssä ja oppimisprosessissa parhaansa mukaan. Työkaverien arvostaminen, yhdessä tekeminen ja mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen on koko työporukkamme yhteinen tahtotila.

Visma Solutions oli kesällä 2021 mukana kolmatta kertaa Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, jonka yhteydessä käydään myös Vastuullisin kesäduuni -kilpailu. Vuonna 2021 kilpailuun osallistui yhteensä 129 työnantajaa, joita arvioi 9458 työntekijää. Kyselytutkimuksen perusteella Visma Solutions sijoittui suurten organisaatioiden kategoriassa hienosti ensimmäiselle sijalle.

Kyselyssä työntekijät arvioivat työnantajia useampien teemojen osalta. Erityisenä vahvuutena nousevat kesätyöntekijöiden arviot perehdytyksestä ja ohjaamisesta sekä oikeudenmukaisesta ja tasapuolisesta kohtelusta, jotka arvioitiin sarjan parhaiksi. Kysyttäessä työpaikan oikeudenmukaisuudesta sekä tasapuolisuudesta kaikki vastaajat antoivat Visma Solutionsille täydet pisteet.

“On ollut siistiä, kun on itse saanut vaikuttaa omaan työnkuvaan näinkin paljon, ja haastatellessa muita kesätraineita olen huomannut saman asian pestistä ja tiimistä riippumatta.”

Anselmi Auramo – Summer Trainee 2021

Tutustu Summer Trainee-ohjelmaan!

Etsimme joka vuosi useita tulevaisuuden kykyjä traineeksi myyntiin, markkinointiin ja tuotekehitykseen. Lue lisää trainee-ohjelmistamme ja tule ottamaan seuraava askel urallasi.