Puhujia pilvipalveluiden huipulta

Etsitkö puhujaa tilaisuuteesi? Jos haluat inspiroivia puheenvuoroja taloushallinnosta, johtamisesta, SaaS-bisneksestä tai digitalisaatiosta, olet oikeassa paikassa. Visma Solutionsin puhujat ovat esiintyneet kymmenissä tapahtumissa Suomessa ja kansainvälisesti.

Yrittäjyys, kasvu, johtaminen

Ari-Pekka Salovaara

Ari-Pekka Salovaara on Visma Solutions Oy:n toimitusjohtaja ja yksi perustajista. Yhtiöstä on kasvanut Pohjoismaiden 2. suurin SaaS-ohjelmistotalo, jonka tuotteita käyttää 170 000 yritystä useissa eri maissa. Yhtiö on kasvanut vuosien 2011-2018 aikana lähes 900% ja jokaisena vuotena valittu yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista.

Ari-Pekka on myös enkelisijoittaja ja toimii seitsemän menestyvän kasvuyhtiön hallituksessa kuten Nordic Business Forum Oy:ssä. Ari-Pekka on palkittu mm. Vuoden Nuori Menestyjä (JCI 2018) ja Nuori Yrittäjä (Suomen Yrittäjät 2009) -tunnustuksilla.

Strategia, kasvu, johtaminen

Jussi Pekkala

Jussi Pekkala on ollut ammattijääkiekkoilija, mainostoimiston osakas, HR-johtaja sekä vakuutusmyyjä. Viimeiset 10 vuotta Jussi on ollut myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä kasvattamassa Visma Solutions Oy:stä liikevaihdoltaan 100 kertaa suuremman ja menestyneen Great Place to Work -yrityksen.

Kestävä kasvu ei synny ilman ihmisten kasvutarinoita, joiden ytimessä ovat tietoinen tekeminen, yhteiset tavoitteet, vapaus valita ja rohkeus ratkaista ongelmia. Tällä hetkellä Jussi vastaa Visma Solutionsin strategiasta ja markkinoinnista.

Kasvu, kulttuuri, henkilöstöjohtaminen

Jenni Toropainen

Jenni Toropainen on Visma Solutionsin henkilöstöjohtaja. Hänellä on yli 10 vuoden kokemus henkilöstöalan tehtävistä erilaisissa toimintaympäristöissä. Jenni on ollut mukana rakentamassa Solutionsin kulttuuria ja henkilöstöprosesseja start-up:ista yli 200 hengen kasvuyritykseksi.

Yrityksen kulttuuria kuvaa avoimuus, välittäminen ja yhteishenki sekä kunnianhimoinen halu kasvaa ja kehittyä. Solutionsin moderni henkilöstöjohtaminen perustuu kunnioitukseen, luottamukseen, kasvuun ja ketteryyteen.

Digitalisaatio, kasvu, asiakaskokemus

Harri Koponen

Harri Koponen työskentelee Visma Solutionsin yhteiskuntasuhdevastaavana. Lisäksi hän on Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden Professor of Practice painottuen digitalisaatioon. Harri on urallaan kehittänyt tieto- ja viestintätekniikan mahdollistamia liiketoimintoja Suomessa ja ulkomailla, toiminut startup-yrittäjänä ja edistänyt julkisyksityistä yhteistyötä digitalisaatiossa.

Vismalla Harri on aiemmin kehittänyt Visma Sign -sähköisen allekirjoituspalvelun ekosysteemiä ja laajentanut palvelun muihin Pohjoismaihin.

Kuva: Teemu Leinonen

Taloushallinto, digitalisaatio, yrittäjyys

Janne Lyytikäinen

Janne Lyytikäisen laaja kokemus ohjelmistokehityksessä, tilitoimistoyrittäjänä ja pankissa ovat tuottaneet vankan näkemyspohjan yritysten prosessien automatisoinnille. Janne uskoo, että teknologian hyödyntäminen edellyttää yrityksiltä uudenlaista ajattelua sekä muutoshalua. Myös työtä tulee organisoida ja ajatella uudella tavalla.

Janne on ollut mukana kehittämässä Netvisoria suomalaisille yrityksille ja tilitoimistoille yli kymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä hän työskentelee tuotejohtajana Visma Solutionsilla.

Taloushallinto, tilintarkastus, yrittäjyys

Marja-Liisa Lohtander

Marja-Liisa Lohtander työskentelee Netvisorin taloushallinto-ohjelmiston tuotekehityksessä ja tekee töitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Hän on toiminut yli 15 vuotta tilintarkastajana ja hänellä on vahva osaaminen yrityksen taloushallinnosta ja sen parhaista käytännöistä. Taloudellisen informaation luotettavuus on aina ollut lähellä Marja-Liisan sydäntä.

Marja-Liisa on toiminut kouluttajana erilaisissa taloushallinnon ja tilintarkastusalan tilaisuuksissa sekä puhunut mm. Suomen Tilintarkastajat ry:n tapahtumissa sekä alueellisissa tilaisuuksissa.

Tilitoimistot, kasvu, yrittäjyys

Jarkko Iitiä

Jarkko Iitiällä on yli kymmenen vuoden kokemus yritysten liiketoimintaprosessien kehittämisestä. Jarkon kantava ajatus on, että digitalisaation ei pidä monimutkaistaa liiketoiminnan kehittämistä, vaan päinvastoin selkeyttää ja yksinkertaistaa sitä. Jarkon mukaan digitalisaatio tilitoimistoissa on paras keino luoda uutta liikevaihtoa. Juuri tästä on älykkäässä kasvussa kyse.

Tällä hetkellä Jarkko työskentelee Visma Solutionsin tilitoimistokanavan tuotejohtajana. Hän on puhunut mm. Eduhouse Summit-18 tapahtumassa sekä useissa tilitoimisto- ja yritystapahtumissa.

Pyydä puhuja tapahtumaan