Uutiset

Visma Solutions ensimmäiselle sijalle Vastuullinen Kesäduuni 2021 -kilpailussa

2 min luku | 7.10.2021

Vastuullinen kesäduuni -kysely on Suomen suurin kesätyötutkimus. Vuonna 2021 kilpailuun osallistui yhteensä 129 työnantajaa, joita arvioi 9458 työntekijää. Kyselytutkimuksen perusteella Visma Solutions sijoittui suurten organisaatioiden kategoriassa hienosti ensimmäiselle sijalle.

Vastuullinen kesäduuni -kampanjan ja sen yhteydessä toteutettavan kyselyn tavoitteena on tarjota nuorille enemmän laadukkaita kesätyöpaikkoja ja hyviä kesätyökokemuksia. Kesällä 2021 Visma Solutionsilla oli yhteensä 8 traineeta markkinoinnissa, myynnissä sekä tuotekehityksessä.

“Olemme onnistuneet luomaan työympäristön, josta voimme kaikki olla ylpeitä.”

Menestys ulkopuolisen toimijan toteuttamassa tutkimuksesssa on yritykselle upea osoitus siitä, että asioita on tehty oikein. Visma Solutionsin toimitusjohtaja Ville Kuusela on iloinen sijoituksesta ja painottaa, että tulos on pitkäjänteisen työn tulosta.

“Olen erittäin ylpeä vastuullisuudestamme työnantajana, se on meille tärkeä asia. Olemme panostaneet jo pitkään henkilöstön hyvinvointiin ja siihen että jokainen kokee alusta lähtien kuuluvansa yhteisöömme tasavertaisena jäsenenä. Tämä palkinto osoittaa että olemme onnistuneet luomaan työympäristön, josta voimme kaikki olla ylpeitä ja jossa on hyvä olla.”

Erityisenä vahvuutena perehdytys, ohjaaminen sekä oikeudenmukainen ja tasapuolinen kohtelu

Kyselyssä työntekijät arvioivat työnantajia useampien teemojen osalta. Erityisenä vahvuutena nousevat kesätyöntekijöiden arviot perehdytyksestä ja ohjaamisesta sekä oikeudenmukaisesta ja tasapuolisesta kohtelusta, jotka arvioitiin sarjan parhaiksi.

“Täällä on ollut tosi mukava ja tukea antava työyhteisö”, kertoo yksi kesätyöntekijöistä tutkimuksen avoimissa vastauksissa.

Kysyttäessä työpaikan oikeudenmukaisuudesta sekä tasapuolisuudesta kaikki vastaajat antoivat Visma Solutionsille täydet pisteet. Arvioitavia kriteerejä olivat esimerkiksi “Minut on otettu osaksi työyhteisöä”, “Voin vaikuttaa työhöni ja mielipiteitä kuunnellaan” sekä “Minua kohdellaan tasavertaisesti muiden työntekijöiden kanssa.”

Myös yleistyytyväisyyden arvosana ja tyytyväisyys kirjalliseen työsopimukseen sijoittuivat sarjassa parhaimpien joukkoon. Työntekijöiden kommenteissa nousee esille mahdollisuus kehittyä, oppia ja vapaus tehdä töitä omalla tyylillä.

Aiempien vuosien tulokset ovat auttaneet kehittymään entisestään.

Visma Solutions oli mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa ja sen yhteydessä käytävässä Vastuullisin kesäduuni -kilpailussa kolmatta kertaa. Sijoitus on noussut vuosi vuodelta, joka kertoo hyvin siitä, kuinka saadun palautteen pohjalta asioita on kehitetty entisestään.

Useampana vuotena kesätraineeden rekrytoinneista vastannut Inka Lampinen kertoo, että Vastuullinen kesäduuni -kyselyn tuloksia on hyödynnetty aktiivisesti kehitystyössä jo useampana vuotena.

“Olemme joka vuosi pyrkineet kuuntelemaan kesätyöntekijöidemme fiiliksiä siitä, missä olemme onnistuneet sekä missä voisimme parantaa. Käymme aina kesän jälkeen kyselyn tulokset läpi esihenkilöiden kanssa ja otamme huomioon niin ne positiiviset kuin kehitettävätkin seikat.”

Visma Solutions

Visma Solutions on Suomen johtava pilvipalveluiden toimittaja. Ratkaisujamme käyttää kansainvälisesti jo yli 170 000 yritystä. Missiomme on auttaa suomalaisia yrityksiä olemaan kilpailukykyisiä.