Visma Academy on Visma Solutionsin ja Visma Consultingin perustama koulutusohjelma, jonka tarkoituksena on kouluttaa ohjelmistokehittäjiä Kaakkois-Suomen ja Lahden seuduilla. Koulutusohjelma organisoidaan yhteistyössä Saranen Consultingin, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja TE-palveluiden kanssa. Ohjelman tavoitteena on työllistää osallistujat koulutusjakson jälkeen Vismalle.

“Visma kasvaa vauhdilla sekä Lappeenrannassa että Lahdessa. Meillä on tarve rekrytoida ohjelmistokehittäjiä ja samaan aikaan monilla on sekä intoa että myös potentiaalia kehittyä huippudevaajaksi. Visma Academyn tavoitteena on kouluttaa ja palkata uusia ohjelmistokehittäjiä ja tarjota myös kokeneemmille koodareille mahdollisuus viedä osaamistaan haluamaansa suuntaan”, kertoo Visma Solutionsin toimitusjohtaja Jussi Pekkala.

Visma Academyn tavoitteena on kouluttaa ja palkata uusia ohjelmistokehittäjiä ja tarjota myös kokeneemmille koodareille mahdollisuus viedä osaamistaan haluamaansa suuntaan.

Mahdollisuus saada uusi suunta uralle

Visma Solutions ja Visma Consulting osallistuivat vuonna 2019 Saranen Consultingin järjestämiin ohjelmistokehityksen koulutusohjelmiin muiden Kaakkois-Suomen alueen ICT-toimijoiden kanssa. Ohjelmien kautta löytyi motivoituneita ja kehittymishaluisia osaajia, jotka työllistyivät Vismalle. Hyvien kokemusten ja palautteen perusteella syntyi idea myös Visman omasta koulutusohjelmasta.

“Vismalla arvostettiin kaikkea sitä osaamista ja tietotaitoa, jota minulle oli uran varrella karttunut. Sen ansiosta tulevaa työnkuvaa säädettiin vielä koulutusohjelman aikana”, kertoo Ohjelmistorobotiikka K2019 -koulutusohjelman kautta Vismalle löytänyt Jouni Tiainen, joka työskentelee tällä hetkellä Visma Solutionsin RPA/ML tuotepäällikkönä.

Opintoihin sisältyy luentoja kouluttajan johdolla sekä työssä harjoittelua Visman tuotekehityksessä. Opittuja asioita pääsee siis heti tekemään käytännössä, mikä nopeuttaa oppimista.

Opinnot tukevat työllistymistä

Opintoihin sisältyy luentoja kouluttajan johdolla sekä työssä harjoittelua Visman tuotekehityksessä. Opittuja asioita pääsee siis heti tekemään käytännössä, mikä nopeuttaa oppimista. Uusi Visma Academy sisältää muun muassa Microsoft ja SaaS-teknologioiden opiskelua. Ohjelman sisältö on suunniteltu vastaamaan ohjelmistokehityksen tarpeita pilvipalveluita tarjoavassa yrityksessä nyt ja tulevaisuudessa.

Ohjelma sisältää oppitunteja tietokannoista, rajapinnoista, web-kehityksestä ja ketteriin työskentelymalleihin tutustumista.

“Ohjelma sisältää oppitunteja tietokannoista, rajapinnoista, web-kehityksestä ja ketteriin työskentelymalleihin tutustumista. Näitä uusia taitoja pääsee heti vahvistamaan käytännön hommissa tuotekehitystiimimme jäsenenä”, kertoo koulutusohjelman suunnittelussa mukana ollut Visma Solutionsin Product Owner, Jani Korhola.

Saranen Consultingin Business Manager Mirja Hosionaho pitää yritysyhteistyötä tärkeänä koulutusohjelmien onnistumisen ja työllistymisen kannalta:

”Ammatillisen koulutuksen tuoman uuden osaamisen lisäksi ohjelmaan osallistuvat oppivat työpaikan käytännöt ja käytettävissä olevat työkalut ja teknologiat, jotka eroavat merkittävästi yritysten välillä ja kehittyvät jatkuvasti”, Hosionaho kommentoi.

Toteuta haave urasta ohjelmistoalalla

Koulutusohjelma sopii parhaiten henkilölle, jolla on soveltuvaa taustaa kehittyä ohjelmistokehityksen asiantuntijaksi. Hakijalla voi esimerkiksi olla kokemusta koulutuksen, työkokemuksen tai harrastuneisuuden kautta.

“Suosittelen Visma Academya lämpimästi sellaisille koodarityypeille, jotka hakevat uutta suuntaa uralleen ja haluavat päivittää osaamisensa ammattimaiselle tasolle”, kannustaa Visma Consultingin tuotekehityspalvelut -yksikön liiketoimintajohtaja Tommi Laitinen.

Visma Academy tarjoaa mahdollisuuden myös henkilölle, jonka osaamistaso ei suoraan riitä työpaikkaa hakiessa, mutta motivaatiota ammattitaidon kehittämiseen löytyy. Ohjelmasta voivat hyötyä myös työttömät ja työttömyysuhan alaiset henkilöt.

Haku Visma Academy -koulutusohjelmaan on auki 20.1. – 3.2.2020. Jätä hakemuksesi osoitteessa www.saranen.fi/rekrytointikoulutus/visma-academy >>


Visma Solutions on Suomen johtava pilvipalveluiden toimittaja. Ratkaisujamme käyttää Suomessa jo yli 170 000 yritystä. Missiomme on auttaa suomalaisia yrityksiä olemaan kilpailukykyisiä.