Uutiset

Uusi sivutoimipiste LUT-yliopiston kampukselle

2 min luku | 16.8.2019

Aloitamme Suomen ensimmäisen Campus Partner -yhteistyön Suomen Yliopistokiinteistöjen kanssa avaamalla sivutoimipisteen LUT-yliopiston kampukselle Lappeenrantaan. Uusi toimintamalli tuo opiskelun ja yritysmaailman tiiviisti yhteen ja antaa kanavan rekrytoida alan nuoria osaajia.

Vastaavanlaista Campus Partner -yhteistyötä ei ole tehty aiemmin Suomessa. Ajatus sivutoimipisteen avaamisesta lähti LUT-yliopiston ja Suomen Yliopistokiinteistöjen tavoitteesta vahvistaa uudistetun kampuksen yhteiskäyttöisyyttä eri toimijoiden kanssa.

– Mietimme LUT-yliopiston kanssa, ketkä tukevat parhaiten Lappeenrannan yliopistokampuksen toiminnallista synergiaa. Visma Solutionsin vahva asema Lappeenrannassa ja ohjelmistokehittäjien kasvanut tarve työmarkkinoilla loivat ajatuksen opiskelun ja työelämän yhdistämisestä kampuksella, Suomen Yliopistokiinteistöjen asiakkuuspäällikkö Esko Ollikainen kertoo.

Olemme kasvaneet viime vuosina nopealla tahdilla, ja kasvun myötä meillä on jatkuvasti tarvetta uusille työntekijöille. Uusien rekrytointien lisäksi toimisto keskellä kampusta mahdollistaa työntekijöillemme joustavamman tavan tehdä töitä opintojen ohella.

– Ohjelmistoala kasvaa ja kehittyy jatkuvasti, joten on luonnollista olla läsnä siellä, missä alan tuorein tutkimustieto ja uudet osaajat ovat. Sivutoimipisteen ansiosta työnteon ja opiskelun yhdistäminen on entistä helpompaa, kun sekä opintoja että omia työtehtäviä voi edistää joustavalla aikataululla kampuksella, eikä toimistolle tarvitse erikseen siirtyä. Esimerkiksi monet valmistuvat haluavat siirtyä työelämään joustavasti ja useat kesätyöntekijät haluavat jatkaa töitä osa-aikaisesti opiskeluiden ohessa omien aikataulujen mukaan, kommentoi Visma Solutionsin rekrytointivastaava Inka Lampinen.

Kaikilla työntekijöillämme on pääsy sivutoimipisteeseen, joten kuka tahansa voi halutessaan tehdä työpäivän kampuksella. Tämä helpottaa erityisesti työntekijöitä, jotka vielä suorittavat opintojaan työskentelyn ohella.

– Varsinkin opiskelijan näkökulmasta uusi toimisto keskellä yliopistoa on ihan huippujuttu. Jos on esimerkiksi luento keskellä päivää, voi helposti tehdä koko päivän töitä yliopistolla ja osallistua tapaamisiin etäyhteyksien kautta. Tämä tekee töiden ja opiskelun yhdistämisestä entistäkin joustavampaa, arvioi Product Marketing Trainee Essi Kykyri.

Joustavan työnteon lisäksi Campus Partner -yhteistyö mahdollistaa myös tiiviimmät yhteistyöprojektit ja vierailijaluennot sekä tapahtumien järjestämisen opiskelijoille yliopistorakennuksessa. Järjestämme esimerkiksi vuosittain Koodausta ja kisailua -hackathonin, jossa tietotekniikan opiskelijat pääsevät ratkaisemaan case-tehtäviä ja tutustumaan meihin yrityksenä. Nyt tähänkin tapahtumaan voidaan hyödyntää kampuksen tiloja.

Visma Solutions

Visma Solutions on Suomen johtava pilvipalveluiden toimittaja. Ratkaisujamme käyttää kansainvälisesti jo yli 170 000 yritystä. Missiomme on auttaa suomalaisia yrityksiä olemaan kilpailukykyisiä.