Meillä työskentelyUratarinat

Kokemuksia Saranen Consultingin koulutusohjelmasta ja työharjoittelusta Visma Solutionsilla

2 min luku | 22.7.2022

Digitaalisen markkinoinnin koulutusohjelma Saranen Consultingilla ja työharjoittelu Visma Solutionsilla alkaa olla loppusuoralla. On aika jakaa omat kokemukseni koulutuksesta sekä työharjoittelustani täällä Vismalla.

Työharjoittelu Visma Solutionsin markkinointitiimissä on ollut erittäin mieluisaa. Odotan jo innolla kesän jälkeistä aikaa, koska silloin minusta tulee täysiverinen vismalainen – eli jatkan täällä työskentelyä työsuhteessa.

Siitä huolimatta, että olen työharjoittelija Visma Solutionsilla, olen tuntenut itseni osaksi tiimiä hyvin varhaisesta vaiheesta lähtien. Työilmapiiri on vastaanottava, ja tiimiläiset ovat erittäin helposti lähestyttäviä sekä sydämellisiä ihmisiä. Vaikka työskentelen etänä Kouvolasta käsin, enkä tapaa tiimiläisiä kuin silloin tällöin, en tunne yksinäisyyttä. Viikkojani rytmittävät palaverit ja haastattelut sisältöjen tuottamista varten. Olen paljon ihmisten kanssa tekemisissä, vaikka työskentelen kotona.

Visma Solutionsilla tunnen vahvan tiimihengen ja siihen mukaan kuulumisen. Se on se työkulttuuri, joka sen saa aikaan. Tiedän, että työnantajien tiloissakin työskentelemällä ihmiset voivat kokea yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä. Siksi hyvä ja terve työkulttuuri oli minulle erityisen tärkeää yhteistyöyritystä hakiessa, ja toin sitä rohkeasti esiin Sarasen asiantuntijoille ja Visman haastatellessa minua.

Lue myös: Monimuotoisuus ja yhdenvertaisuus on yhteinen asia, jonka eteen työskentelemme

Minulle on jäänyt vahvasti mieleen harjoittelun alulta erään Visman HR-henkilön kommentti, kun väheksyin itseäni sanomalla olevani vain harjoittelija. Tämä henkilö sanoi, että meitä harjoittelijoita pidetään yhdenvertaisina kuten muitakin työntekijöitä. Se kommentti tuntui hyvältä, ja myöhemmin asiat konkretisoituivat minulle.

Vaikka olen työharjoittelussa, on minulla merkityksellisyyden tunne työssäni. Saan tehdä työtä, joka on intohimoni, eli saan kirjoittaa työssäni. Pääsen itse vaikuttamaan siihen, mitä teen ja miten sen teen.

Saan sopivasti osaamisalueellani olevia työtehtäviä, mutta myös osaamistani kehittäviä ja laajentavia projekteja. Olen kirjoittanut erilaisia blogiartikkeleita niin tänne Visma Solutionsin blogiin kuin projektinhallintaohjelma Severan blogiin.

Missään vaiheessa Visma Solutionsin markkinointitiimissä ei tule sellainen tunne, että olisin suorittamassa töitä, joita muut eivät ehdi tai viitsi tehdä. Siitä syntyy merkityksellisyyden tunne, kun olen myös itsenäisesti kehittämässä markkinointia sekä viestimistä entistä paremmaksi ja tuloksellisemmaksi.

Lue myös: Työsuhde-edut Visma Solutionsilla

Koulutus ja työharjoittelu tuntui lottovoitolta

Sarasen koulutus ja työharjoittelu täällä Visma Solutionsilla oli minulle kuin lottovoitto. Pitkältä sairauslomalta työelämään palaaminen on usein haastavaa. Olin haastavassa tilanteessa, johon halusin löytää hyvinvointiani tukevan ratkaisun. Kiinnostuin Facebook-mainoksesta, jossa Saranen Consulting markkinoi pian alkavaa eCommerce-koulutusohjelmaa. Mainos tuntui suorastaan henkilökohtaiselta kutsulta tarttua tilaisuuteen.

Näin Sarasen koulutuksen mahdollisuutena ponnistaa takaisin työelämään ja oppia entistä paremmaksi markkinoinnin ammattilaiseksi. Muistan vieläkin sen innostuneisuuden ja onnellisuuden tunteen, kun Saraselta ilmoitettiin, että Visma Solutions valitsi minut harjoittelijaksi koulutusohjelmaan.

Lue myös: Quiet quitting voi olla myös työnantajalähtöistä työhyvinvoinnin kehittämistä

Valintaprosessi oli melko pitkä ja monivaiheinen, mutta äärimmäisen opettavainen. En ollut aikaisemmin käynyt läpi niin pitkää valintaprosessia ja tehnyt erilaisia ominaisuuksiani mittaavia testejä. Siitä huolimatta, että yksi soveltuvuustestin vaihe meni minulta täysin penkin alle jännityksen takia, tulin valituksi harjoittelijaksi. Tämä oli minulle selkeä opetus siitä, että täydellinen onnistuminen ei ole tärkeintä, vaan kokonaisuus ratkaisee.

Tämä kuuden kuukauden koulutus sisältää työharjoittelun lisäksi koulutuspäiviä sekä itseopiskelua valituista aihepiireistä. Olen kokenut työharjoittelun kaikista opettavaisimmaksi, koska se on minulle ominaisin tapa oppia uutta ja kehittyä paremmaksi. Koulutuspäivät ovat tarjonneet minulle suurimmaksi osaksi uusia näkökulmia ja aikaisemman osaamisen preppausta. Sarasen eCommerce-koulutusohjelma antaa erinomaista opetusta vähemmän markkinoinnin parissa työskenneille, mutta vanhan uusinta ja uudet näkökulmat ovat hyödyllisiä myös kokeneille ammattilaisille.

Itseopiskelussa koen ehkä pieniä haasteita, koska alan kirjallisuuden kuuntelu ja artikkeleiden lukeminen sekä koulutusvideoiden katselu tuntuu joskus pitkästyttävältä. Itseopiskelu vaatii toisenlaisia motivaatiotekijöitä kuin yhteiset koulutuspäivät ja käytännön työ yhteistyöyrityksessä. Toisin sanoen olen päässyt harjoittamaan myös itseni johtamista.

Katso myös Sarasen blogista Visma Solutionsin rekrytointiasiantuntija Ulla-Mari Kuusisen kokemuksia rekrytoinneista Sarasen kautta

Erilainen ja moniammatillinen urapolku

Minulla on ikääni nähden pitkä ja monipuolinen työhistoria. Monialainen taustani on hyödyllinen markkinoinnissa, koska eri toimialoilla työskentely on opettanut minua ymmärtämään erilaisia asiakasryhmiä. Työskentelin urani ensimmäisen kymmenen vuotta ravintola-alalla, johon myös kouluttauduin yläasteen jälkeen. Ollessani perhevapailla esikoiseni kanssa aloin uudelleen pohtia, mitä haluaisin tehdä “isona”. Tavoittelisinko unelmaani meikkaaja-maskeeraajan ammatissa?

Kouluttauduttuani maskeeraajan ammattiin työskentelin monipuolisesti erilaisissa työtehtävissä; viisi vuotta Kotkan kaupunginteatterilla, saman verran kauneushoitolassa ja erilaisissa keikka- ja projektiluontoisissa tehtävissä, kuten Dome Karukosken Leijona sydän -elokuvassa, kuvausmeikkaajana mainoksissa ja valokuvauksissa sekä brändien konsulenttina tavarataloissa.

Samaan aikaan kirjoitin kauneusaiheista blogia, josta tuli myöhemmin myös ammattini. Blogin kirjoittamisen aloitin vuonna 2011, ja vuodesta 2015 lähtien se on ollut ammattimaista. Vuodesta 2017 lähtien olen julkaissut blogiani Otavamedian omistamalla Anna-lehden verkkosivuilla.

Digitaalisen sisällön tuottamisen aloitin jo vuonna 2004, kun pienessä tiimissä kasvatimme eräästä sivustosta Suomen suosituimman ja informatiivisimman hääsivuston. Jo silloin sisällöntuotannossa minua ohjasi ajatus tarjota hyödyllistä tietoa hakukoneen avulla tietoa etsivälle. Vasta myöhemmin tuolle ajatukselle selvisi käsitteet; hakukoneoptimointi eli SEO.

Lue myös: Etätyö kotona, lähityö toimistolla vai hybridi? Visma Solutionsilla työskentelet siellä, missä parhaalta tuntuu

Digitaalinen markkinointi ja erityisesti sisältömarkkinointi kiinnostavat

Bloggaajana ja somettajana opin valtavasti markkinoinnista ja hakukoneoptimoinnista. Työ markkinoinnissa alkoi kiinnostaa entistä enemmän. Lopulta uskaltauduin hakemaan ammattikorkeakouluun opiskelemaan myynnin ja markkinoinnin tradenomin tutkintoa.

Heti valmistumiseni jälkeen työskentelin markkinointitoimistossa, jossa tuotin monipuolisesti erilaisia tekstisisältöjä ja suunnittelin markkinointia sekä koulutin yrittäjille sisältömarkkinointia ja myynnillistä, mutta asiakaslähtöistä tekstintuotantoa.

Olen todella tyytyväinen siihen, miten Saranen kartoitti minun osaamista ja kiinnostuksen kohteitani. He tekivät erittäin hyvää työtä sen täydellisen “matchin” löytymisen suhteen, jossa työntekijä ja työnantaja kohtaavat yhtenäisillä tavoitteilla sekä arvoilla.

Olen useaan kertaan ilmaissut Saraselle kiitollisuuttani tästä uudesta käänteestä elämässäni, joka antaa uuden nosteen ja jatkumon nousussa olevalle uralleni. Visma Solutionsilla on työkulttuuri ja arvot, jotka kohtaavat omien, pehmeiden arvojen kanssa. Ihmisistä välitetään. Lisäksi työ on kehittävää ja lukuisia mahdollisuuksia avaavaa.

Täällä on kiva työskennellä!

Lue myös muiden vismalaisten uratarinoita.

Minna Hirvonen

Minna Hirvonen työskentelee Visma Solutionsin sisältömarkkinoinnissa. Minna arvostaa hyödyllisiä ja informatiivisia tekstisisältöjä. Siksi hän päätyi sisällöntuottajaksi jo vuonna 2004, jotta tiedonnälkäiset löytävät vastauksia digitaalisista kanavista.