Uutiset

Rekrytointivastaava Inkan #Seurasydän-terveiset Malmöstä

2 min luku | 1.9.2020

Juniorivuodet pelasin salibandya Joutsenon Katajassa. Liigatasolla olen edustanut seuraavia seuroja: NST (2007-2017), PSS (2017-2020) ja nyt Malmö FBC (2020 -).

Malmön valmennus oli kuulemma seurannut miun otteita jo toissakaudella. Malmö vaikutti hienolta organisaatiolta, joten kiinnostus oli siis molemminpuolinen. Suomessa pelasin viime kaudella heittämällä parhaan kauteni, joten tuntui että nyt on oikea hetki lähteä vielä vähän kovempiin ympyröihin.

Maajoukkueringissä olen ollut U19- maajoukkueesta asti, ensin junnumaajoukkueessa ja sen jälkeen naisten mukana yksittäisissä peleissä/turnauksissa ja leireillä. Ensimmäiset MM-kisat pelasin viime jouluna.

Urani aikana olen tavannut mahtavia ihmisiä kaikissa edustamissani seuroissa ja saanut useita ystäviä. Jokainen joukkue ja seura jossa olen pelannut, on tuntunut yhdeltä perheeltä lisää. 

Urani aikana olen tavannut mahtavia ihmisiä kaikissa edustamissani seuroissa ja saanut useita ystäviä. Jokainen joukkue/seura jossa olen pelannut, on tuntunut yhdeltä perheeltä lisää.

Itse olen nähnyt toimintaa lähinnä aina vain pelaajan näkökulmasta, mutta onhan se antanut ymmärrystä ihan juniorista asti, miten eri yhteisöt toimivat, millaisia eri toimintatapoja on ja miten ihmiset ja eri palaset seurassa pelaavat yhteen. Ja kuinka monta eri toimijaa seuroissa onkaan, sekä kuinka merkittävä jokaisen rooli on!

Etenkin kun miettii, että usein ja useat tekevät seuratoimintaa joko pelaajana tai taustoilla ‘rakkaudesta lajiin’ ja melko pyyteettömästi, niin onhan se hienoa ja arvokasta. 

Etenkin kun miettii, että usein ja useat tekevät seuratoimintaa joko pelaajana tai taustoilla “rakkaudesta lajiin” ja melko pyyteettömästi, niin onhan se hienoa ja arvokasta. Toki seuratoiminta kaikkinensa on myös opettanut käsittelemään niin onnistumisia kuin niitä vaikeitakin hetkiä, ja miten sitä tehdään nimenomaan yhdessä.

Näen paljon samaa työyhteisössä Vismalla sekä seuroissa/joukkueissa, joissa olen pelannut. Miuhun ollaan luotettu ja on annettu vastuuta ja vapautta. Salibandyn parissa on ymmärretty, että miulla on vastuullinen työ, joka on miulle myös merkityksellinen. Samoin Vismalla on alusta saakka kerrottu, että pelaaminen työn ohella on mahdollista.

Samalla kun oon tehny täysillä töitä, oon kehittyny pelaajana valtavasti (pääsin viime vuonna ekaa kertaa MM-kisoihin ja nyt pelaan maailman kovimmassa sarjassa eli Ruotsissa). Aika hienoa olla tässä tilanteessa ja vetää myös aika nöyräksi. Ympärillä on monia vuosia ollut ihmisiä niin urheilussa kuin työelämässä jotka ovat joustaneet ja mahdollistaneet nykyisen tilanteen.

Pitää itse ymmärtää tavoitteet niin urheilussa ja työelämässä; mitä haluaa henkilökohtaisesti saavuttaa ja myös mitä tavoitellaan joukkueena tai yrityksenä.

Työ Malmösta käsin ovat vaatineet alkuun jonkin verran järjestelyitä, mutta jatkuvat samalla tavalla etänä täällä kuin Suomessakin korona-aikana. Toki on vähän ikävä kollegoiden näkemistä, mutta kaikki toimii hyvin kyllä etäyhteyksilläkin ja oon saanut paljon tukea ja tsemppiä työyhteisöltä.

Ensinnäkin pitää itse ymmärtää tavoitteet niin urheilussa ja työelämässä; mitä haluaa henkilökohtaisesti saavuttaa ja myös mitä tavoitellaan joukkueena tai yrityksenä. Lisäksi pitää olla tietoinen siitä, minkä verran on itse valmis ja kykenevä panostamaan sekä sitoutumaan.

Rehellisyys itselle ja avoimuus ympärillä oleville ihmisille on ollut aina keskiössä.

#Seurasydän-terveisin: Inka

Visma Solutions

Visma Solutions on Suomen johtava pilvipalveluiden toimittaja. Ratkaisujamme käyttää kansainvälisesti jo yli 170 000 yritystä. Missiomme on auttaa suomalaisia yrityksiä olemaan kilpailukykyisiä.