Aikaisempien vuosien kesätraineet kertovat kokemuksistaan meillä työskentelystä
Siitä huolimatta, että parhaillaan lunta tuiskuaa ja tuuli puhaltaa, Visma Solutionsilla valmistaudutaan jo kesään. Summer Trainee 2023 -hakuaika käynnistyi 14.12.2022. Sen kunniaksi muistellaan aikaisempien kesätraineiden kokemuksia Summer Trainee -ohjelmassa.
“No onkos tullut kesä nyt talven keskelle”, alkaa kieltämättä soimaan mielessä, kun näin joulun alla kesään valmistaudumme. Kesätraineiden rekrytoinnin hakuaika on juuri alkanut ja se päättyy 15.1.2023. Siksi kannattaa kiiruhtaa ja laittaa hakemus tulemaan!
“Sales Traineen tehtävät osuivat omien mielenkiinnonkohteiden alueelle, koska olen aikaisemminkin tehnyt myyntitöitä ja pitänyt niistä. Huomasin, että Solutions oli monta vuotta peräkkäin arvosteltu yhdeksi Suomen parhaaksi työpaikaksi, joten päätös hakemuksen lähettämisestä oli selvä.” — myynnin kesätrainee 2022 Alec Bono
Luvassa omia projekteja ja ammatillista kasvua
Kesätraineet antavat kiitosta oikeista työtehtävistä, joita pääsevät meillä tekemään. Annamme mahdollisuuden haastaa itseään, mutta olemme tiimeinä tukemassa toinen toisiamme. Traineille nimetään omat ohjaajat, jotka perehdyttävät ja ovat tukena jakson aikana.
“Siistiä nähdä oikean elämän oikeita toteutuksia koodissa”, tuotekehityksen kesätrainee 2021 Eetu Asikainen iloitsee.
“Parasta on ollut se, että olen alusta asti saanut tehdä niitä hommia, mitä tänne tulinkin tekemään. Myös etätyöskentely on ollut minulle erittäin mieluisaa”, tuotekehityksen kesätrainee 2020 Lauri Tahvanainen kertoo.
“Olin myös kuullut paljon hyvää Visma Solutionsista työnantajana ja eräillä rekrymessuilla Visman pisteellä mieleeni jäi se, että kesätraineet saavat omia projekteja ja pääsevät kehittämään osaamistaan omien mieltymystensä mukaan”, markkinoinnin kesätrainee 2022 Sanni Okkonen mainitsee.
“Kesän aikana olen työstänyt monenlaisia tehtäviä (tikettejä), mitä ohjelmistokehittäjän eteen voikaan tulla. Haasteita tulee vastaan, mutta onneksi kokeneemmilta kehittäjiltä saa apua ja tukea tarvittaessa”, tuotekehityksen kesätrainee 2022 Venla Kuosmanen iloitsee.
Vastuullinen yrityskulttuuri ja hyvä yhteishenki ovat arkeamme
Meillä Visma Solutionsilla vaalitaan yhdenvertaisuutta ja psykologista turvallisuutta. Meillä työskentelee ihmisiä erilaisissa positioissa ja erilaisilla taustoilla.
Kesällä 2021 sijoituimme Vastuullinen kesäduuni -kisassa ensimmäiseksi. Olemme panostaneet jo pitkään henkilöstön hyvinvointiin ja siihen että jokainen kokee alusta lähtien kuuluvansa yhteisöömme tasavertaisena jäsenenä.
“Ei täällä ole mitään muita kuin hyviä tyyppejä, kenen tahansa kanssa tulee toimeen. Eikä ole yhtään sellaista, että olisi erikseen traineet ja vakituiset työntekijät. Meidät on otettu kaikkeen mukaan”, asiakaspalvelun kesätrainee 2019 Sara Sepponen toteaa.
“Kesän projektit suunniteltiin mielenkiinnonkohteideni mukaan, mikä oli tosi hienoa. Opin valtavasti uutta esimerkiksi mainonnasta, markkinoinnin analytiikasta ja B2B -viestinnästä. Bonuksena rento työkulttuuri ja mahtava tiimi!”, markkinoinnin kesätrainee 2022 Ilona Kämäräinen iloitsee.
Urakehityksen monipuoliset mahdollisuudet
Meillä on ollut joka kesä uskomattoman upeita kesätraineita, joista haluamme pitää kiinni kesän jälkeenkin. Uratarina meillä ei siis pääty syksyyn. Pyrimme traineerekryissämme siihen, että mahdollisimman moni löydetyistä talenteista myös jäisi työkaveriksemme. Suurin osa kesätraineista jatkaakin meillä osa- tai kokoaikaisesti esimerkiksi opintojensa ohella. Jotkut palaavat seuraavana kesänä keskittyessään täysipainoisesti opintoihin syksystä kevääseen tai lähtevät vaihtoon ulkomaille.
Moni menneiden vuosien trainee on edennyt urapolullaan tai he ovat muokanneet urapolkuaan kiinnostuksen herätessä toisenlaisista työtehtävistä. Mahdollistamme jokaiselle oman uransa kehittämistä ja luomaan erilaisia polkuja, joita kulkea.
“Jo traineena on omalla aktiivisuudella mahdollisuus saada lisää vastuuta. Tehtävät eivät harjoitteluvaiheessa ole kiveen hakattuja, vaan kun hommat alkavat sujua, voi rohkeasti mennä kertomaan, että nyt voisin kokeilla jotain uutta. Traineella on mahdollisuus kasvaa ja oppia heti ekasta päivästä lähtien”, markkinoinnin kesätrainee 2017 Tuuli Korpijaakko summaa.
“Tärkeää on totta kai tehdä hommia ahkerasti ja sydämellä, mutta täällä arvostetaan myös suuresti uusia raikkaita näkökulmia, joita opiskelijoilla on usein tarjota. Tuo siis rohkeasti ajatuksesi ja ideasi esille!”, henkilöstöhallinnon ja asiakaspalvelun kesätrainee 2019 Jutta Karjalainen vinkkaa.
“Jos yhdellä sanalla pitäisi kuvailla Visma Solutionsia työnantajana, niin se on moderni – kaikki onnistuu etänä, työntekijöihin luotetaan ja myös traineet saavat vastuuta”, tuotekehityksen kesätrainee 2020 Tomi Enberg kiteyttää.
Tutustu menneiden vuosien kesätraideiden kokemuksiin meillä Visma Solutionsilla. Kokosimme kaikki kesätraineiden tuottamat blogit vuodesta 2017 aina tähän vuoteen asti.
Kesätraineet 2022
Summer in Solutions 2022 – Konkreettista softakehittämistä omien mieltymyksien pohjalta
Summer in Solutions 2022 – Asiakaslähtöistä myyntityötä
Summer in Solutions 2022 – New Experiences within UX Design
Summer in Solutions 2022 – Markkinoinnin osaamisen kehittämistä omien mieltymysten mukaan
Kesätraineet 2021
Life in Solutions 2021 – Videotuotantoa markkinointitiimissä
Life in Solutions 2021 – Integraatioita, alustoja ja ohjelmistorobotiikkaa
Life in Solutions 2021 – Käytännön kokemusta ohjelmistokehityksestä
Life in Solutions 2021 – Enemmän kuin perinteistä tuotekehitystä

Kesätraineet 2020
Life in Solutions 2020 – Oppia ja ahaa-elämyksiä tuotekehityksessä
Life in Solutions 2020 – Monipuolisia tehtäviä markkinoinnissa
Life in Solutions 2020 – Joustavaa työskentelyä opintojen ohella
Life in Solutions 2020 – Myynnin kesätraineesta firman mieheksi
Kesätraineet 2019
Life in Solutions 2019 – Sujuvaa työskentelyä opintojen ohella
Life in Solutions 2019 – Nopeaa oppimista markkinoinnissa
Life in Solutions 2019 – Ongelmanratkaisua ja yhteishenkeä asiakaspalvelussa
Life in Solutions 2019 – Merkityksellisiä tehtäviä tuotekehityksessä
Life in Solutions 2019 – Mikä tekee hyvän myyjän?
Kesätraineet 2018
Life in Solutions 2018 – Oppia ja onnistumisia tuotekehityksessä
Life in Solutions 2018 – Juniorina tilitoimistomyynnissä
Life in Solutions 2018 – Traineesta vakkariksi
Life in Solutions 2018 – Sukellus ketterän markkinoinnin pyörteisiin
Life in Solutions 2018 – Mielenkiintoisia tehtäviä laskutuksen parissa
Life in Solutions 2018 – Asiakaspalvelua asiakkaan tukena
Kesätraineet 2017
Kesätraineet 2017: Tositoimissa tuotekehityksessä
Kesätraineet 2017: Asiakaspalvelusta arvokasta kokemusta
Kesätraineet 2017: Tutustumismatka tuotekehitykseen
Kesätraineet 2017: Myyntiä asiakkaan kumppanina